Mongolia, Kiina, Tiibet, Nepal ja Intia
Kolmenkuukauden automatka ympäri Mongolian. 29.5 jatkan junalla matkaa Tiibetin Lhasaan. Lhasasta autolla Katmanduun. Nepalista Intiaan. Tiruvannamalaihin orpokotiimme. Vielä ehdit mukaan.
Menemme jakamaan Jumalan rakkautta, rukoilemaan ja auttamaan.
Keräämme myös varoja uusiin Mongolian koteihin eli Gereihin. Kesällä 2009 saimme ostettua kolme uutta kotia. Tavoite olisi sama ensivuonna.
Tue työtämme Mongoliassa
World Evangelism Organisation toimii vapaaehtoisten lahjoittajien varassa. Tärkein tehtävämme ja päämäärämme on saattaa ihmiset tuntemaan Jeesus ja elämään niin kuin Jeesus opetti. Taivaassa Jumala ei pyydä meitä kertomaan urastamme, pankkitilistämme tai harrastuksistamme. Hän tarkastelee sitä miten kohtelemme muita ihmisiä, erityisesti niitä jotka elävät puutteessa.
Totisesti kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.
Mongolia on maailman harvimmin asuttu maa, jonka 2,7 miljoonainen väestö joutuu kamppailemaan monenlaisten haasteiden kanssa. Paimentolaisyhteisöjä koettelevat kuivuudet, myrskyt ja erityisen kylmät talvet, joiden seurauksena karjansa menettäneiden paimentolaisten on pakko muuttaa kyliin ja kaupunkeihin vailla toimeentuloa
Olemme järjestönä auttaneet näitä paimentolaisia ostamalla yhdeksälle kodittomalle perheelle gerit eli Mongolian kodit (600–800 euroa kpl) sekä olemme vieneet heille ruoka-avustuksia.
Nyt on tarkoituksena lähteä kolmenkuukauden auto matkalle ympäri Mongolian. Tarkoituksena on mennä kartoittamaan tilannetta maaseuduilla ja viemään apua tarvitseville.
Uutisissa kerrottiin 25.1.2010 kuinka harvinaisen kylmä talvi on surmannut Mongoliassa niin paljon karjaa, että maan ruokahuolto on vaikeuksissa ja köyhyys lisääntyy. Mongolian hätätilaviraston mukaan kylmä talvi on surmannut yli miljoona päätä karjaa. Mongoliassa kolmannes väestöstä elää karjankasvatuksella. Siperiasta Pohjois-Eurooppaan ulottuva kylmyys on tuntunut myös Mongoliassa, jossa lämpötila on laskenut jopa 40 pakkasasteeseen. Ennen kylmää talvea Mongoliaa koetteli kova kuivuus, jonka takia karjalle ei saatu kerättyä tarpeeksi ravintoa. Köyhillä ei ollut mahdollisuutta varastoida ruokaa ja polttoainetta lämmitystä varten, ja nyt varastot luoksepääsemättömissä kylissä alkavat olla vähissä, YK-järjestöt ovat huolissaan keuhkokuumeen ja aliravitsemuksen yleistymisestä, sekä erityisesti raskaana olevien naisten terveydestä. Kolmen äidin kerrotaan kuolleen synnytyksen yhteydessä, kun terveydenhoitoa ei ole ollut saatavilla.
World Evangelism Organisationin pankkitiedot:
Lahjoitustili: NORDEA 102530-254204, Viite 1669
Kansainvälinen tilinumero: FI68102530000254204
SWIFT-tunnus: NDEAFIHH